13.9. - Jefua Stanfordissa

Lauantaina pääsimme tutustumaan Yhdys-fucking-valtojen suurimpaan ja mahtavimpaan ajanviettotapahtumaan eli amerikkalaiseen jalkapalloon. Kävimme nimittäin katsastamassa suuren ja mahtavan Stanfordin yliopiston joukkueen pelin Yhdysvaltojen armeijan maavoimien joukkuetta vastaan. Jo ajaessamme kohti stadionia huomasimme että parkkipaikat olivat tupaten täynnä tätä lähes uskonnollisen aseman saavuttaneen lajin palvojia. Iloisia ilmeitä, hyvää ruokaa ja kylmää olutta sekä erinäisiä seurapelejä oli lämmin iltapäivä täynnä, ja kyynikkokin ymmärsi näyn myötä hieman paremmin amerikkalaista yhteisöllisyyttä. (http://www.urbandictionary.com/define.php?term=Tailgating&defid=306003)

Ajoimme automme noin kilometrin päähän stadionista jotta välttäisimme 20 dollarin pysäköintimaksun ja sen että joutuisimme näkemään ihmisiä tai jopa juttelemaan heille. Nappasimme kävelymatkalle mukaan vielä mualiman kuullusta pikaruokaketjusta, McDonald’sista, hampurilaiset jotta voisimme paremmin sulautua paikallisiin. Kävellessämme stadionille ilman täytti rasvan tuoksu ja a feeling of sweet togetherness oikein huokui koko alueesta. Autoja näkyi parkkipaikalla tuhansia ja taas tuhansia ja ihmisiä alkoi pikkuhiljaa valumaan stadionille vaikka pelin alkuun oli vain n. 30 minuuttia aikaa. Todennäköisesti monet jäivät nauttimaan pelistä autoilleen eivätkä edes tulleet sisälle stadionille.

Lopulta pääsimme porteista sisään ilman mitään eriskummallisuuksia ja kiipesimme ylös omille paikoillemme. Näky päästyämme katsomon kohdalle oli todella mykistävä. Noin 50 000 henkilöä vetävä Stanfordin stadion oli todella valtavan kokoinen ja upean näköinen. Pelaajat olivat tulleet juuri kentälle saapuessamme mutta stadionilla oli ehkä 20 000 katsojaa auringon paahtamissa katsomoissa.

Peli itsessään sujui kokonaan Stanfordin komennossa alusta alkaen ja vain heidän omat virheensä antoivat edes jotakin mahdollisuuksia armeijan joukkueelle. Tämä oli tietenkin oletettavaa sillä Stanford pystyy tarjoamaan hyviä stipendejä pelaajille ja saakin näiden myötä parhaat high-school pelaajat riveihinsä.  Peli päättyi lopulta 35-0 joten punapaitaisten ylivoimasta ei ollut kysymystäkään.

Peliä mielenkiintoisempaa olikin seurata mitä tapahtui sen aikana katsomossa ja kentän laidalla. Yleisöä oli ehkä puolet stadionin kapasiteetista ja handegg-kansa oli yllättävän rauhallista.  Huolimatta kalja & BBQ-etkoiluista ei kukaan pitänyt klassisen suomalaistyylistä lätkäkatsomomökää, ja kaikki hiljentyivät kunnioittavasti kansallislaulua ja God Bless Americaa varten. Yleisö innostui aina välillä mutta yleisesti ottaen teekkareista lähti kuitenkin kovempi ääni! Molemmissa kulmissa soitti joukkueiden bändit ja esiintyivät cheerleaderit jotka asiantuntijan mukaan olivat kuitenkin huonoja ja muutenkin pettymys (ei kirjoittajan mielipide).

Tärkeintä oli kuitenkin huomata pelissä yhteisöllisyys. Ihmiset tanssivat katsomossa, heittivät toisilleen ylävitosia oman joukkueen onnistuessa ja muutenkin olivat enemmänkin sosiaalisessa tapahtumassa kuin hampaat irvessä huutamassa kuinka tuomari on puusilmä. Ei näkynyt kännisiä ihmisiä räyhäämässä eikä tarvinnut olla järjestysmiehiä katsomossa ottamassa käsilukkoja heti kun joku pitää vähänkin ääntä. Tässä näkyi amerikkalainen kulttuuri kaikkein kauneimmillaan. Tullaan viettämään lauantaita hyvien ystävien, ruoan ja juotavien parissa ja nautitaan elämästä. Peli on vain sivuosassa tässä näytelmässä jossa tärkeintä on elää hetkessä ja nauttia muiden, huikeiden ihmisten seurasta.

-Jon ja Juhani