sunnuntai 28. syyskuuta 2014

25.9. - California State Route 1; aurinkoa ja ikonisia maisemia!


Torstaina 25.9. lähdimme ajamaan Los Angelesiin Highway 1:ia pitkin, jonka kokonaispituus on 1055,477 km. Korkeiden jyrkänteiden ja mutkittelevien teiden lisäksi näimme muun muassa valaita, merileijonia ja kotkia. Reittinä Highway 1 oli uskomattoman upea!

Aamulla koimme jotain harvinaista! 

-AJ

lauantai 27. syyskuuta 2014

24.9. E-S, EAG & ASM (eli akronyymipäivä)

Jo ennen Amerikkaan lähtöä oli puhetta, että Piilaakson kulttuuriin sopii paremmin nopeat muutokset kuin kauan sitten ennalta sovitut vierailut. Hyvä todiste siitä saatiin tänään, sillä viimeiselle päivälle Milpitaksessa saatiin vielä pari ekskua ja lisäksi muuta mukavaa. Yliopistojen sijaan tänään nähtäisiin pari yritystä sekä istuttaisiin iltaa paikallisen ASM-jaoston kanssa.
Vierailukohteen nimi selvisi ulko-ovella.Toimiala oli sentään tiedossa.
Päivä aloitettiin Eastman-Southwallin pihalta. Tosin myös paikalliseen yrityskulttuuriin sopivasti, edes vierailukohteen nimestä ei ollut varmuutta ennen pihalle saapumista. Osoite onneksi oli tiedossa. Eastman on entisen Kodakin peruja ja omien sanojensa mukaan maailman suurin kemikaalien tuottaja, mutta Southwall puolestaan valmistaa vakuumilaitteistollaan laadukkaita ohutkalvoja, joita käytetään mm. talojen ja autojen laseissa lämpösäteilyn blokkaamiseen. Koneet olivat hienoja ja isäntäväki erittäin mukavaa, mutta kuvat jäivät harmaasävyisiksi firman politiikasta johtuen. Malli alla. Firmalla oli kuitenkin myös Suomi-kytkentöjä, sillä kuulemma ovat tilanneet Okmeticilta piikiekkoja testejään varten, viimeksi pari vuotta sitten.


E-S tehdaskierros - arkaluontoinen informaatio sensuroitu. 

Koska sovittujen ekskujen väliin jäi pari tuntia aikaa, osa porukasta päätti käydä katsastamassa kohutun Googleplexin. Tarkoitus oli pyöriä firman kaupassa, ajella fillareilla ja fiilistellä mahtavaa ilmapiiriä. Ikävä kyllä, kaikki hypetys paikan ympärillä on täyttä petosta, eikä paikalla päästy ulko-ovia pidemmälle. Pyörilläkään ei olisi kuulemma saanut ajella. Huono lafka, ei jatkoon. 




Päivän seikkailun saalis oli kuitenkin tyhjää parempi. 

Googlen pettymyksen jälkeen iskuryhmä päätti siirtyä kilpailijan leiriin ja lähti tarkastamaan omenafarmia, vaikka epäiltiin pääseekö sulkeutuneisuudestaan tunnetulle Applelle edes pihalle kääntymään. Ennakko-odotuksista poiketen paikalta löytyi kookas vierasparkki, pienehkö myymälä jossa myytiin omenalogolla varustettuna kaikkea mahdollista sekä muuan applelainen TKK:lta valmistunut tohtori Steve Jobs (nimi muutettu), joka hetken juttelun jälkeen johdatti meidät ulko-ovesta sisään, tarkoituksenaan näyttää hieman paikkoja. Ikävä kyllä lupaava ex-tempore-ekskursio jouduttiin perumaan, sillä kuulemma yhdeksän vierasta olisi liikaa yhdelle oppaalle kaitsettavaksi. Erityisesti, kun ensitapaaminen oli muutama minuutti sitten. Lopulta juttua jatkettiin hetken verran pihalla, jonka jälkeen mies päästettiin jatkamaan töitään. Hyvä yritys kuitenkin!






Seuraavaksi vuorossa oli toinen ASM-yhteyksien kautta saatu yritysvierailu: EAG – Evans Analytical Group. Tällä vierailulla päästiin entistä syvemmälle akronyymien maailmaan ja saimme pikakertauksen kaikista mahdollisista pinta-analyysimenetelmistä, joita maa päällään kantaa. Päivän lyhenteisiin kuuluivat AFM, BSE, RAMEN, ROFL, SEM, SIMS, TOF-SIMS, XPS, XRD, WTF ja muuta mukavaa. EAG tarjoaa siis yrityksille analyysipalveluja, joissa he tutkivat saadut näytteet ja kertovat koostumuksen, pinnoitteen paksuuden tai mitä nyt satutaan haluamaan. Yritys panostaa rekrytoinnissaan paitsi osaamiseen (suurin osa työntekijöistä tohtoreita), mutta ennen kaikkea sosiaalisiin taitoihin. Tämä näkyi mainiosti vierailulla, sillä vastaanotto oli myös heillä erittäin lämmintä ja tervetullutta. Täällä kuvia ei puolestaan saanut ottaa asiakaskunnasta johtuen – testattavat näytteet liittyvät yleensä joko uusiin prototyyppeihin tai viallisiin tuotteisiin.

EAG:n kuvamateriaali oli myös aika yksipuolista.

Yritysvierailujen jälkeen oli vielä vuorossa tapaamien paikallisen Santa Claran ASM-jaoston kanssa. Paikalle saatiin suuri osa yhdistyksen johtoryhmää ja erityisesti nuorempi väki oli vierailusta innoissaan. Suomalaisittain oli yllättävää, että jaoston jäsenmäärä oli aika lailla samaa luokkaa Metallikerhon kanssa – noin 50 jäsentä vuosittain. Tapaaminen järjestyi San Josen keskustassa sijainneessa ISO Beersissä. Paikan erikoisuus oli valtava valikoima oluita, joista osa oli pullotavarana kylmäkaapissa, loput puolestaan pitkässä hanarivistössä. Valikoima selvisi pitkästä menusta, josta itse kokeilin kahta paikallista: Nice Lacing sekä jotain tummempaa, minkä nimi jäi unholaan. Olivat muuten hyviä ja paikan konsepti oli loistava. Deuxe points.



Oluiden jälkeen hiivittiin takaisin hotellille pakkaamaan tavaroita huomista Losiin siirtymistä varten. Aamulla pitäisi nousta kukonlaulun aikaan ylös, jotta päästään nauttimaan koko päivä Cabrillo Highwaysta. Aurinkoa, mahtavia biitsejä ja ikonisia maisemia. Not bad.



-Esko 

23.9. Hitler, Star Wars ja Newton - mikä heitä yhdistää?


Tiistaina 23.9. oli vuorossa ekskursio Stanfordin yliopistoon. Totutusta poiketen ekskursiolle lähdimme vasta puolen päivän aikaan, joten saimme elpyä edellisen päivän Yosemiten seikkailusta.
Saavuttuamme kohteeseen, arvon matkanjohtajamme huomasi unohtaneensa exqulahjamme hotellille – nakki napsahti Nilsonille, joten käytännön asioista vastaava lähtikin huristellen takaisin hotellille.


Aluksi kävimme vilkaisemassa muun muassa TEM- ja SEM –aparaatteja sekä puhdastiloja. Tämän jälkeen lähdimme humanistin johdolla opastetulle Campuskierrokselle, jossa kuulimme yksityiskohtaista tietoa Stanfordin historiasta. Näimme Campuksen kuuluisimmat kohteet, kuten Main Quadilla sijaitsevan  Stanford Memorial Church (also referred to informally as MemChu)[1] sekä Hoover Towerin. Saimme muun muassa tietää, että Campuksen suurimmassa kirjastossa, Green Librarysta löytyi muun muassa Hitlerin pääkallon röntgenkuva, Star Warsin alkuperäinen käsikirjoitus sekä jonkun Newtonin joku tutkielma. Lopuksi pysähdyimme White Plazalle, eli paikalliselle Alvarille. Kierros oli varsin antoisa ja sangen informatiivinen!?”.




Campuskierroksen jälkeen vuorossa oli erinäisten professorien mukaan nimettyjen laboratorioiden kiertelemistä. Luvassa oli muun muassa jotain biohöttöä, jossa kasvatettiin tietyistä proteiineista valittuja paloja. Lisäksi tutustuimme aurinkokennoihin, optisiin materiaaleihin sekä keraamien rajatietopintatutkimukseen.

Emme kuitenkaan välttyneet perinteisiltä kalvosulkeisilta. Lafkanjohtaja puhui laitoksen historiasta ja perehdytti meidät lähinnä laitoksen eri professorien pätevyysalueisiin. Sulkeisten päätteeksi laitoksen isokiho lupasi meille ilmaista olutta, mutta tämä lupaus kumottiin välittömästi ekskursion muiden isäntien taholta.


Päivän päätteeksi oli vuorossa yhteinen pizzahetki paikallisten opiskelijoiden seurassa. Loppukaneetiksi voimme todeta, että lievä Campuskateus pääsi yllättämään.

Kiireisille sama (maa)pähkinänkuoressa:

Ø  Plaa, plaa… labrat
Ø  Kirkko, Hitler ja Star Wars
Ø  DI:tä kiinnosti
Ø  Ei kaljaa!

[1] Nguyen, Ivy and Ileana Najarro (2011-10-17)."Jobs honored at MemChu service". The Stanford Daily. Retrieved 2013-07-11

-AJ ja Niilo

21. - 22.9. El Sacramento ja Josemiitti




Sunnuntaipäivän piti alunperin olla altaalla makoilulle pyhitetty, mutta koska siten että sää oli melko pilvinen, päätti kaksi autollista sekalaista sakkia (Sπnka, Lassi, Essi, Saara, Esko ja Lucas) lähteä tutustumaan Sacramentoon ja sen nähtävyyksiin. Autokuntamme aloitti kierroksen eläintarhalla, joka oli kaikin puolin pieni ja vaikuttava mesta. Kaiken karvaisia elukoita oli hyvinkin paljon ja Pohjoismaistakin väriä löytyi. Harmi vain, että se oli sinikeltaista.

Ensimmäiset elukat löytyivät helposti.

Joulukinkku, karvainen

Lähikuva Lassista.

Tytöt katsomassa Lassia

Tappajankatse

Perunamuusi ja lihapullat

Zoologiavisiitin jälkeen suuntasimme automobiilimuseoon ihailemaan ameriikanrautoja ja muita dollarihymyjä menneiltä vuosikymmeniltä aina nykypäivään saakka. Museosta löytyi myös italialaista autokauneutta kuin myäs vetybemari. Olisihan siellä myytävien autojenkin osasto, mutta valitettavasti paikallinen veroja-ei-kerrota kulttuuri pirstaloi jälleen kerran nuoren sielun toiveajattelun uudesta (vanhasta, -69) Corvetesta.


Matkalaukku

Kyllähän kaikissa itseään kunnioittavissa automuseoissa pitää olla vanha kunnon kuplavolkkari.

Tästä se kaikki lähti.

Autotalli.

Keulakoriste

Tämä kaara oli "Supercharged"

Punainen paholainen.

I want a Golden Shower.

Kaikki tietää konseptin.

Ralliraidat.

American Eagle, Hp. $19 000 (+tax)

Ford Mustang Boss 302

Automuseon jäätyä taakse suuntasimmekin Sacramenton tapasimme toisen autokunnan ja menimme yhdessä lounaalle Eskon saaman suosituksen perusteella valittuun ravintolaan. Gastronominen kokemus oli erittäin hyvä, eivätkä Esko ja Lassi  joutuneet pettymään kokin erikoiseen. Lounaan jälkeen tutustuttiin Sacramenton vanhaan kaupunkiin, joka oli kuin suoraan lännenelokuvista saluunoineen ja laudoitettuine jalkakäytävineen sekä bordelleineen, joita emme nähneet ja joissa emme vierailleet. Sπnka päätti vielä tutustua paikalliseen rautatiehistoriaan ja hyppäsi museojunan kyytiin museopiletillä museorahalla museohintaan. Leppoisasta päivästä jäi mukava fiilis ja illalla valmistauduttiin seuraavan päivän Yosemite koetukseen.
 
Golden Bridge
Seuraavan dagen efterin, jota meillä kenelläkään ei ollut, auttoi meitä jatkamaan matkaamme noin Lapin kokoiselle luonnopuistoalueelle. Matka sinne oli pitkä ja puuduttava ja täynnä ihmeitä. Onneksi emme kuitenkeen tehneet diplomi-insinöörejä ja tankanneet kyseisellä matsäalueella kallista bensiiniä, vaan asian ennakoituamme tankkasimme suunnilleen 100 mailia ennen metsää ja sitten uudestaan taas juuri hieman ennen seuraavan päivän lounasta ekskursion jälkeen. Partial Zero Emission Vehicle Subaru Outback symmetrisellä jatkuvalla nelivedolla ilman porvari kattoluukkua ja seniili peruutuskameraa ei vissiin kuluta ihan hirveästi. Mukavasti se 2,5 litran boxerikone huutaa, mutta auto nyt ei kulje mihinkään. Silti se oli parempi maastoajoneuvo kuin Jeeppi. Ei tässä nyt jaksa enempää selitellä tuosta metsiköstä, joten annetaan kuvia puhua puolestaan.


Jep, se on kiveä

Tunnel View

Tälle kalpenee Usain Boltkin.

Kuskiakin kiinnosti...

Spämmiä, purkissa, kyllä.

Lassin tyylinäyte auton ajamisesta rapakon tuolla puolen.