tiistai 2. lokakuuta 2012

XQ2012 - Torstai 27.9.2012 - Toimintatorstai



Vain muutaman tunnin yöunien jälkeen heräilimme aamulla innoissamme ensimmäiseen kokonaiseen Tokion sightseeing- ja shoppailupäivään. Bilehuoneesta heräsi muutama ylimääräinenkin ihminen, koska toisen sängyn alta oli löytynyt lisävuode ja mahtuihan 120 cm leveisiin varsinaisiin sänkyihinkin hyvin useampikin nukkumaan. Eipähän ollut tarvinnut häiritä jo aiemmin nukkumaan menneitä kämppiksiä.

Monet shoppailivat mm. Shibuyan seudulla. Mukaan tarttui kaupoista sekä tuliaisia sukulaisille ja kavereille että myös itselle. Yllättävän monipäinen joukko aloitti innoissaan shoppailupäivän Tokion Pokémon Center –kaupasta. Matkasimme Centeriin monoraililla, joka sekin oli koristeltu Pokémon-teippauksin sekä sisä- että ulkopuolelta. Kaupassa noudatimme reissun aikana jo käsitteeksi noussutta periaatetta ”Shut-up-and-take-my-money”. Rahaa siis kului…







Pokemon-center ei kuitenkaan vetänyt puoleensa ihan kaikkia, joten Catharina the Great, Porque Maria, Jane Doe ja Sister Mary suuntasivat kohti Ghibli-museota. Kyseinen museo on todella suosittu Hayao Miyazakin töiden esittelijä. Näitä ovat erilaiset animaatioelokuvat, kuten Totoro, Henkien kätkemä, Prinsessa Mononoke, Porco Rosso, Ponyo rantakalliolla ja Liikkuva linna. Museo oli kolmikerroksinen suuri talo, jonka katolla oli puutarha. Yhdessä yläkerran huoneista makasi valtava <3 kissabussi <3 ja nokipallopehmoleluja. VALITETTAVASTI bussiin pääsivät vain alle kouluikäiset :((( Joskus koulunkäynnistä on siis haittaakin.

Lippuun sisältyi myös lyhytelokuvanäytös, joka japaninkielisyydestä huolimatta oli oikein hauska. Museon kaupasta sai kaiken maailman sälää liittyen kyseisiin piirroshahmoihin, ja sinne meni jeni jos toinenkin. Suosittelemme lämpimästi museokäyntiä jos sinne suunnalle osuu. Lippu tosin kannattaa ostaa etukäteen ja hyvissä ajoin. Museossa valokuvaaminen oli kielletty, joten turvaudumme tässä asiassa googlen kuvahakuun. Ymmärrätte varmasti pointin :)





Illalla noin kolmasosa jengistämme oli katsomassa japanilaisten suosikkilajia baseballia. Vastakkain pelasivat Osakan Hanshin Tigers ja Tokion Yakult Swallows. Valitettavasti kotijoukkueen kyyhkyillä ei ollut mitään tiikereitä vastaan. Vuorotellen kävimmekin fiilistelemässä vieraskatsomon meininkejä ja osa oli siellä jakelemassa läpyjä koko porukalle myös voiton hetkellä. Voiton huuman siirtyessä stadionilta kadulle, otimme vielä vinon pinon ryhmäkuvia paikallisten Tigers-fanien kanssa ja takinkääntö kävi kuin vanhalta Pietarilta! :D









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti