tiistai 2. lokakuuta 2012

XQ2012 - Tiistai 25.9.2012 - Mangasta on moneksi



Aamulla päästiin jälleen jatkamaan junamatkustamista. Vuorossa oli vierailu materiaalitekniikan tutkimuskeskuksessa NIMSissä Tsukuban kaupungissa noin puolentoistatunnin matkan päässä hotelliltamme. Näimme taas yhden TEM:n, mutta myös paljon muuta siistiä labrakierroksella. Mieleenjäävintä oli superinnokas tutkija, joka kertoi meille nikkelittömistä ja muista kehitteillä olevista erikoisteräksistä. Vinkki viitonen - kaverin luennoinnista voisi moni meidänkin proffa ottaa kyllä mallia.

Professorimme jäi vielä labrakierroksen jälkeen NIMSlle, mutta me opiskelijat lähdimme innoissamme tutustumaan Tokioon. Akihabaran elektroniikka-citystä löytyi paljon elektroniikkaa, mutta myös hieman yllättäen normaaleiksi liikkeiksi naamioituja 6-7-kerroksisia aikuisviihdekauppoja. Mainittakoon erikseen kellarikerroksen teema, mikä oli manga.


Tutustuimme illan mittaan pienissä porukoissa eri paikkoihin Tokiossa, mutta kaikkia yhdistävänä tekijänä huomasimme että kyllä on varsin iso kaupunki tuo Japanin pääkaupunki.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti