torstai 20. syyskuuta 2012

Torstai 20.9.2012 - Osaka University


Jo kolmatta aamua aamulenkkitiimi juoksi urheasti joen vartta ja Osakan katuja saaden päivän käyntiin ennen muita. Torstaina meillä oli koko päivän vierailu Osakan yliopistoon. Aamupäivällä oli kalvosulkeiset koulun auditoriossa. Meille esiteltiin Osakan yliopisto ja Professori Hannula esitteli puolestaan Aalto-yliopiston ja materiaalitekniikan tutkinto-ohjelman. Paikallinen tohtoriopiskelija esitteli meille oman tutkimuskohteensa ja meiltä Heltsu, Tapsa ja Iiro esittelivät kandityönsä. 

Puolilta päivin kävimme herkullisella viiden ruokalajin lounaalla. Iltapäivällä kiersimme labroja reilun kolme tuntia, loppuvaiheessa aika tehokkaassa nestehukassa, mitään juotavaa kun ei sattunut mukaan, hups. Tästä kuitenkin selvittiin ja vierailun lopuksi tarjolla oli cocktail-tyylisesti ruokaa ja juomaa ja vapaata seurustelua isäntien kanssa. Lopulta porot vaihtoivat omistajaa ja suuntasimme bussilla ja junalla takaisin hotellille. Huh huh mikä päivä! Vähän rankka, mutta oikein mielenkiintoinen ja mukava vierailu.



Labravierailujen aikana keksimme koko porukalle toisten nimien perusteella lempinimet. Käytettäköön niitä vastedes blogissa, jos nimeäminen on tarpeen. Iloinen joukkomme on tätä nykyä Krisu, Jane Doe, John Doe, Da Christ, Hélène, Sir William, Porque Maria, Hese, Zakke, King Arthur, Antonio, Iltsuc, Catharina the Great, Sister Mary, Jukkis, Suski ja Ode. 



Hotellille palasimme Seiska-Leiskan kautta, josta mukaan tarttui uusi vauva, neljän litran pullo sakea. Vaikka Japanissa lähes kaikki on pientä ja söpöä, tämä jäätävän kokoinen sake-pullo poikkeuksena vahvistaa säännön. Saa nähdä huudetaanko korkki… :D

Kuvia seuraa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti