maanantai 24. syyskuuta 2012

XQ2012 - Sunnuntai 23.9.2012 Kioto – mangaa ja lisää temppeleitä

-->
-->
Aamu koitti, elämä voitti. Suurin osa jengistä pääsi ylös sängyistä puolenpäivän aikoihin ja jakautui kahteen ryhmään. Toinen tiimi suuntasi kohti kultaista temppeliä, Kinkakujia, ja toinen kohti mangamuseota.








Temppeli oli komea ja mangaporukka ikuistettiin hyvin yhdennäköisiin piirrustuksiin. Iltapäivällä pestiin pyykkiä ja pieni porukka kävi valloittamassa Kyoton juoksureitit 10km lenkillä. Illasta setvittiin huomisen matkapäivän ohjelmaa sekä käytiin yhdessä syömässä ravintolassa joen rannalla. Jälkkäriksi syötiin seiskaleiskasta haetut jätskit ja mentiin hotlalle pakkaamaan kamat sekä aikaisin nukkumaan.

lauantai 22. syyskuuta 2012

XQ2012 - Lauantai 22.9.2012 Kioto - shoppailua ja temppeleitä

Aamulla aamulenkkitiimi kävi urheasti juoksemassa noin 40 minuutin lenkin jo paahtavassa auringossa Imperial Palacen puistossa. Luvassa olikin kuuma päivä.

Aamukokoontumisessa jakaannuimme kahteen porukkaan. Jengi A kävi katsomassa lähintä temppelialuetta, Imperial Palace. Valitettavasti temppelialueelle ei päässyt sisään viikonloppuna, mutta näimme 200 vuotta vanhan teehuoneen ja pääsimme sinne istuskelemaan kuistille ja rauhoittumaan. Teehuonetta ympäröi kauniisti ylläpidetty puisto, jonka lammessa uiskenteli karppeja ja muutama punakorvakilppari! Näimme myös yhden albiinon kalan ja sorsia sekä japanilaisen kurjen.








Lounaspaikassa ruokaa sai siten, että ensin piti ostaa automaatista kuponki (napit näyttivät ruokabingolaudalta kuvineen), jonka tarjoilija kävi hakemassa pöydästä. Kuponkia vastaan sai sitten kyseisen annoksen pöytään tarjoiltuna. Maksutapa se tämäkin :) Melkoinen käteismaa tämä Japani on, kaikesta High Techistä huolimatta.



Kävimme iltapäivällä Kioton Food Market -torilla. Kalatiskit olivat eksoottisia erilaisine kaloineen ja lonkeroineen. Torilla oli myös syömäpuikkokauppa, viuhkakauppa, erinäisiä vaatekauppoja ja muutama pientä ja söpöä myyvä kauppa. Täältä lähtikin muutama tuliainen mukaan :)



Jengi B lähti aamukokoontumisesta metrolla kohti hopeista temppeliä Ginkakujia. Tenppelin puutarha oli oikein hieno ja jokainen hiekanjyväkin oli haravoitu tiettyyn paikkaan järjestykseen.

Ginkakujin jälkeen jakaannuimme pariin pienempään tiimiin. Yksi tiimi lähti kauempana olevalle toiselle temppelille ja jatkoi myöhemmin paikkaan missä oli paljon Tori-portteja. Toinen tiimi jatkoi ensin viereisen temppelin pihaan, mihin oli ilmainen sisäänpääsy. Hienoa oli sielläkin. Sitten käveltiin vieressä olevan hautausmaan poikki. Nättejä ovat myös japanilaiset hautausmaat. Sitten käveltiin philosopher's path:iä ja mietittiin filosofisia kysymyksiä - tai sitten ei. Sieltä jatkoimme kohti Kioton Handycraft Centeriä. Matkalla löysimme pupupyhätön. Lounasta syötiin tyypillisessä paikallisessa ravintolassa. Kielimuurin takia tilasimme ruuat osoittamalla tarjoilijalle muovisia annoksia ravintolan näyteikkunasta. Hyvää oli! Sitten käytiin vielä Handycraft Centerissä. Mukaan tarttui jonkin verran tuliaisia.




Illalla suurin osa porukasta suuntasi Bönthö-Karaokeen. Pari tylsimystä jäi pesemään pyykkiä lähimpään kolikkopesulaan.





XQ2012 - Perjantai 21.9.2012 -> Kioto

Sattuneista ja muista syistä aamulenkkitiimi siirsi aamulenkin tulevaisuuteen. Tsekkasimme ulos hotellista puolilta päivin ja suuntasimme metrolla ja junalla kohti Kiotoa. Juna oli "Z-juna Lahteen" -tyyppinen ratkaisu, matka kesti yhteensä reilun tunnin. Perillä etsimme ensin majoituspaikan, tällä kertaa yövyimme kahden (ja kolmen) hengen huoneissa. Huoneissa oli hieman enemmän tilaa kuin Osakan ruotsin laivan hyttiä muistuttavissa yhden hengen huoneissa.

Lähdimme pyörimään kaupungille ja tutustumaan Kiotoon. Löysimme oikein hyvän liukuhihnasushipaikan, nam! Syöminen täällä toimii niin, että käyt istumaan ja otat liukuhihnalta mieleisiäsi susheja. Lopuksi maksetaan lautasten määrän mukaan. Osa porukasta kävi syömässä munakkaat, Iltsuc:in arvosteluasteikolla hyvä-hyvä. Eli siis ilmeisesti ihan kelpo tavaraa ;) Kävimme syömässä jogurttijäätelöä paikassa nimeltä Yami Yogurt Hawaii, oli nimensä mukaisesti yami :)



Kävimme myös illalla Gionin alueella metsästämässä geishoja, mutta jouduimme palaamaan tyhjin käsin. Sunnuntaina paremmalla onnella...?


torstai 20. syyskuuta 2012

Torstai 20.9.2012 - Osaka University


Jo kolmatta aamua aamulenkkitiimi juoksi urheasti joen vartta ja Osakan katuja saaden päivän käyntiin ennen muita. Torstaina meillä oli koko päivän vierailu Osakan yliopistoon. Aamupäivällä oli kalvosulkeiset koulun auditoriossa. Meille esiteltiin Osakan yliopisto ja Professori Hannula esitteli puolestaan Aalto-yliopiston ja materiaalitekniikan tutkinto-ohjelman. Paikallinen tohtoriopiskelija esitteli meille oman tutkimuskohteensa ja meiltä Heltsu, Tapsa ja Iiro esittelivät kandityönsä. 

Puolilta päivin kävimme herkullisella viiden ruokalajin lounaalla. Iltapäivällä kiersimme labroja reilun kolme tuntia, loppuvaiheessa aika tehokkaassa nestehukassa, mitään juotavaa kun ei sattunut mukaan, hups. Tästä kuitenkin selvittiin ja vierailun lopuksi tarjolla oli cocktail-tyylisesti ruokaa ja juomaa ja vapaata seurustelua isäntien kanssa. Lopulta porot vaihtoivat omistajaa ja suuntasimme bussilla ja junalla takaisin hotellille. Huh huh mikä päivä! Vähän rankka, mutta oikein mielenkiintoinen ja mukava vierailu.



Labravierailujen aikana keksimme koko porukalle toisten nimien perusteella lempinimet. Käytettäköön niitä vastedes blogissa, jos nimeäminen on tarpeen. Iloinen joukkomme on tätä nykyä Krisu, Jane Doe, John Doe, Da Christ, Hélène, Sir William, Porque Maria, Hese, Zakke, King Arthur, Antonio, Iltsuc, Catharina the Great, Sister Mary, Jukkis, Suski ja Ode. 



Hotellille palasimme Seiska-Leiskan kautta, josta mukaan tarttui uusi vauva, neljän litran pullo sakea. Vaikka Japanissa lähes kaikki on pientä ja söpöä, tämä jäätävän kokoinen sake-pullo poikkeuksena vahvistaa säännön. Saa nähdä huudetaanko korkki… :D

Kuvia seuraa...

Keskiviikko 19.9.2012 - Sumitomolla semitumut


Aamupäivän exq Sumitomo electricin Itami worksin tuotantolaitokselle alkoi aikaisella herätyksellä ja siirtymisellä Itamiin. Matka taittui mukavasti ennen suurimpia aamuruuhkia ja saavuimmekin n.45min etuajassa paikalle. Jaappanialaiseen tapaan eksku alkoi presiis klo. 9 (saatiin sentään pullotettua kylmää kaffea yms. odotellessa). Parit timangi- ja puolijohdetohtorit piti n. tunnin setin Sumitomo electricin ydinosaamisesta kalvosulkeisten merkeissä. Setin jälkeen katteltiin tehdasalueen teknologiatarjonta (oli n. 10 SEMIä eri variaatioineen).




Kierroksen jälkeen heitettin poro ja yläfemmat fabujen kans ja lähdettiin kohti paikallista Heureka-variaatiota, Osaka Science Centeriä. OSC:llä sisäiset lapsemme pääsivät valloilleen ja pääsimme kokeilemaan vaikka minkämoisia vipstaakkeleita. Osa kävi planetaariossakin, kuulemma.






Illemmalla pidettiin debriiffaus Hard Rock Cafe Osakassa. Paikanpäällä allekirjoittaneen katsekentässä oli pelkästään länkkärituristeja, joten ihmetys oli pienen kuikuilun jälkeen suuri: Onpa täällä hrc:ssa paljon aasialaisia! Shitto ie~?





Että semmosta. Tämä tuhrasu on kirjoiteltu nokian vintoosaviritelmällä, joten pilkunviilaajat yms. älkööt vaivautuko.

Päivän haiku-runo: Sayanara, pantsu garu. Bitches.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Tiistai 18.9.2012 Ostec

Tiistaina meillä oli reissun ensimmäinen ekskursio Ostecin teknologiakeskukseen. Ekskursion alussa oli perinteiset kalvosulkeiset ja tämän jälkeen tutustuimme lapsille suunnattuun, Heureka-tyyliseen teknologioiden esittelyosioon. Eri firmoilla oli siellä omat osionsa, aiheina esimerkiksi polttomoottorit, energiantuotanto, <3 teräksenvalmistus <3 sekä valokuidut. Näyttelystä löytyi mm. tee-se-itse-säteilymittari. Kammiossa oleva alkoholikaasu valaistaan ja kaasun reagointi säteilyn kanssa aiheuttaa vaaleita valojuovia. Huomasimme siis että alkoholihöyryissä näkee vaikka mitä. Professorimme lupasi, että mekin saadaan kotona tehdä samanlaiset kaikille :)


Iltapäivällä lähdimme pienemmissä porukoissa ostoksille Osakan ostoskaduille maan alle sekä katetulle ostoskadulle. Japanilaiset tosiaan osaavat pienten ja söpöjen esineiden valmistuksen :) <3

Kuumankosteiden päivien ja iltojen ansiosta saimme jo tässä vaiheessa reissua ottaa selvää japanilaisesta kolikkopesulasta. Pesukoneet eroavat suomalaisista serkuistaan siten, että niiden akseli on pystyasennossa. Vaatteiden peseminen onnistui vaivattomasti 100 jenin kolikoilla. Huolimatta siitä, että pesula sijaitsi vain parinkymmenen metrin päässä hotellilta, se löytyi google mapsin avulla koska englanninkielisiä kylttejä tai muitakaan tektejä ei ollut koko puljussa lainkaan. Puhdasta kuitenkin tuli :)

Maanantai 17.9.2012 Naran reissu

Maanantaina lähdimme koko porukalla käymään Japanin historiallisessa pääkaupungissa Narassa. Matka kesti junalla reilun puoli tuntia ja sää oli melkoisen lämmin. Narassa oli paljon bambeja ja temppeleitä lyhtyineen ja muistomerkkeineen. Kävelimme Lonely Planetin ohjastaman noin viiden kilometrin temppelikierroksen, johon kuluikin aikaa useampi tunti.

Kierroksen alussa oli Japanilainen puutarha, joka oli todella huolellisesti ylläpidetty ja oikein viehättävä - vähän ideoita kesämökkiä ajatellen ;) Puutarhan alueella oli sammalpuutarha ja japanilainen teehuone. 








Matkalla puutarhasta temppelialueelle bongasimme tienvarresta peltiaidan joka oli maalattu näyttämään puulta :D Tämä saattaa johtua esteettisistä syistä, tai sitten Japanissa puiset asiat vain ovat harvinaisia ja muodikkaita? Myöhemmin kierroksella löytyi myös botoninen puulta näyttäväksi muotoitu aita.



Temppelit olivat vaikuttavia kokonsa ja yksityiskohtiensa puolesta. Kävimme myös näköalatemppelillä katselemassa maisemia. Mukavaa vaihtelua edellisen illan kaupunkimaisemalle toi luonnon kaunis luonnonomaisempi Nara. Laskeuduttuamme näköalapaikalta vetäydyimme syömään lounasta paikalliseen ruokapaikkaan. Peinteiseen Japanialaiseen tapaan nuudelien ja liemen seasta kurkisti pari kokonaisia katkarapuja. Never before (or after)! Myös jäätee oli ryhdikkään makuista suomalaiseen sokerisempaan serkkuunsa nähden, mikä on ilmeisesti aika yleinen piirre täkäläisissä jääteissä.







Professori Hannula saapui päivällä ja tapasimme koko exqporukalla illemmalla ja sovimmekin klo 7 illalla jokapäiväiseksi tapaamisajaksi hotellin aulassa.

Illalla pidimme aamutakkibileet hotellin käytävällä. Japanilaiseen hotellivarustukseen kun kuuluu kylpypyyhkeen, käsipyyhkeen ja naamapyyhkeen lisäksi ohut aamutakki, kaikilla samanlainen :) Muita hotellivieraita ei näkynyt, vaikka matkakokoinen ghettoblasterikin oli äänessä ;) Kirsillä oli synttärit, joten söimme juustokakkua ja joimme cherry-colaa (Tallinnalaista Kirsi-likööriä ja Pepsiä) merkkipäivän kunniaksi.


Bileet jatkuivat hieman yli puolenyön, minkä jälkeen vetäydyimme nukkumaan seuraavan aamun ekskua ajatellen, toiset aikaisemmin toiset myöhemmin.